Ruuhka

Olemme lähdössä viikonlopuksi Kempteniin orkesterileirille. Perheystävällinen JUFA-kylpylähotelli sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä Münchenistä ja perjantai-illaksi on jo varattu ensimmäiset harjoitukset, joten matkaan on syytä lähteä hyvissä ajoin työpäivän jälkeen.

Ennen lähtöä stressaamme täysin kohtuuttomasti ja järjettömästi kaikenlaisia pieniä asioita. Kattaako Yhdysvalloissa otetun luottokortin vakuutus vuokra-auton mälläämisen Saksassa vai pitäisikö ottaa erikseen paikallinen vakuutus? Ovatko saksalaiset liikennesäännöt ja -merkit samanlaisia kuin Suomessa? Onnistuuko vauvan amerikkalaisen turvakaukalon telakoiminen takapenkille? Löydetäänkö paikalle Googlen karttapalvelusta tulostettujen ohjeiden avulla vai tarvitaanko GPS? Puhuuko GPS myös englantia? Puhuuko saksalainen GPS englantia huonolla aksentilla? Tai onko sillä muuten hankala luonne?

Kaikkein suurin huoli on kuitenkin Münchenin pahamaineinen liikenne ja erityisesti ruuhka-aika. Haluamme päästä tien päälle sopivasti ennen muita viikonloppumatkalaisia, ja vanhasta tottumuksesta arvelemme, että siinä iltapäiväneljän korvilla olisi varmaan realistista viimeistään suunnata kaupungista ulos. Eräällä viikonloppureissulla saimme istua Washingtonin kehätiellä lähes tunnin kokonaista parin sadan metrin matkaa vain siksi, että lähtö viivästyi hiukan ja saavutimme moottoritien täsmälleen samaan aikaan kuin ne kaikki muut puoli miljoonaa autoa, jotka yrittivät pois kaupungista kesäviikonlopun viettoon. Sitä virhettä ei ole tarvetta toistaa.

Ja niinhän siinä käy, että lähtö viivästyy hiukan, koska aliarvioimme vauvan tykötarpeiden pakkaamiseen kuluvan ajan. Otsasuoni tykyttäen lähestymme moottoritietä. Etupenkki lottoaa, ehdimmekö perille päivälliseksi, harjoitusten alkuun tai kumpaankaan. Takapenkki repii sukkia jaloistaan.

Mutta moottoritie on tyhjä. Paikalliset ovat kirmanneet ulos toimistoistaan viikonlopun viettoon heti lounaan jälkeen yhden, kahden aikoihin. Meillä ei ole pienintäkään ongelmaa ehtiä hotellille ja harjoituksiin.

Amerikanvuosina muistan olleeni usein sitä mieltä, että arkielämä on olennaisesti samanlaista lahden kummallakin puolella, mutta tässä on yksi vuoren kokoinen kulttuuriero. Eurooppalaiset ottavat lomansa todella vakavasti, ja jos työ ja vapaa ovat törmäyskurssilla, vapaa on ehdottomasti se, joka menee edelle. Näin siis jopa saksalaiset, jotka sentään pitävät itseään ahkerana ja täsmällisenä väkenä.

Ihailin aikani amerikkalaisten työmoraalia, mutta myönnettävä on, että tämä eurooppalainen loma-ajattelu viehättää  taas kovasti. Ihminen tarvitsee lepohetkensä, ja tuskin perjantai-iltapäivällä työteho on muutenkaan enää parhaimmillaan.

Harjoitusviikonloppu on kaikin puolin onnistunut. Lillumme vauvan kanssa uima-altaalla ja vaeltelemme leikkihuoneissa sillä välin kun puoliso soittaa sydämensä kyllyydestä ja enemmänkin. Paluumatkalla olemme kaikki raukeita ja levänneitä, ilman kiirettä mihinkään. Aivan niin kuin viikonlopun jälkeen kuuluu ollakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s