Sori, sori

Amerikkalainen koputtaa lasiovelle ja pyytää anteeksi. Kokoushuone on varattu seuraavalle käyttäjäryhmälle. ”Anteeksi, anteeksi. Olen todella pahoillani, että joudun tällä tavoin keskeyttämään, mutta nyt olisi valitettavasti meidän vuoromme. Voisitteko ystävällisesti viimeistellä tapaamisenne mahdollisimman nopeasti tai ehkä siirtyä jatkamaan toisaalla?”

— Totta kai, tulkaa vain. Me puhumme tässä vielä pari minuuttia, mutta siirrymme kyllä kohta muualle. Tervetuloa, tervetuloa.

Suomalainen koputtaa lasiovelle. Tarkkaan ottaen hän on seissyt oven takana hiljaisena odottamassa jo kymmenen minuuttia. Hän ei halua puhutella tarpeettomasti, vieraita ihmisiä varsinkaan. Vasta kun kellon viisari liikahtaa kahdentoista kohdalle, hän on valmis vaatimaan oikeuksiaan. Suomalainen avaa oven, nyökkää kelloa kohti ja odottaa reaktiota. Hän ei sano mitään.

— (Nyökkäys huoneeseen tulijalle.) Jahas, meidän pitääkin sitten lopetella.

Saksalainen koputtaa lasiovelle. Tuimasti, kulmat rutussa. Hän nostaa rannekellonsa näkyviin, naputtaa sitä terävästi ja tulee sitten omakätisesti avaamaan oven, auktoriteettia ja oikeassaolemistaan puhkuen.

— Hyvänen aika, anteeksi, anteeksi! Kellohan on jo… tosiaan, se on jo minuutin yli. Me olemme olleet yliaikaa. Anteeksi, anteeksi, tulkaa sisään vain. Me tästä lähdemmekin pikimmiten.

Siinäpä taas niitä, kulttuurieroja.

Advertisement