Tarvitsin virkatodistuksen. Olimme lapsen kanssa liikkeellä omasta mielestäni hyvissä ajoin aamupäivällä, mutta jono viraston ovella ulottui jo jalkakäytävälle asti. Ovensuussa vastassa oli nyreä korsto Securitaksen takki yllään. Ennen kuin ehdin kysyä mitään, hän ilmoitti napakasti, että päivän vuoronumerot oli jo jaettu ja että ilman numeroa virastoon ei olisi mitään asiaa. Viisainta olisi palata seuraavalla viikolla ja tulla tällä kertaa heti aamusta.
Minkä jälkeen hän kaivoi taskustaan pinkin sammakkokäsinuken.
Sammakko laskeutui lapsen kasvojen tasolle ja tervehti ystävällisesti. Hän kertoi lapselle rauhallisella isoisänäänellä, että virasto oli valitettavasti jo ihan täynnä, mutta että me voisimme äidin kanssa tulla uudestaan toisena päivänä. Sammakko pahoitteli kovasti, että emme tällä kertaa päässeet virastoon hoitamaan asioita, mutta toivotti lapsen kovasti tervetulleeksi seuraavalla kerralla.
Lähtiessä myös äitiä hymyilytti.
Saksalaisia ei ehkä pidetä erityisen lapsiystävällisenä kansana, mutta omat kokemukseni ovat kyllä voittopuolisen positiivisia. Kadulla lapselle hymyillään ja vilkutetaan päivittäin, ja julkiset kiukkukohtaukset kirvoittavat ennemmin myötätuntoisia katseita kuin mulkoilua. Useimpiin virastoihin – myös tähän, jonne emme nyt tällä kertaa mahtuneet – on kaksi erillistä jonoa, joista lyhyempään ohjataan ilman nurinoita eläkeläiset ja liikuntarajoitteiset, isovatsaiset äidit ja lastenvaunujen kanssa hikoilijat. Jos pikajonoon oikeutettu kanssakansalainen ei itse hoksaa käyttää mahdollisuutta hyväksi, muut jonottajat kehottavat häntä etuilemaan. Siitä huolimatta, että normaalijonoissa joutuu normaalipäivänäkin tuskailemaan useita tunteja, ja etuilijat tietysti pidentävät odotusaikaa entisestään.
Erityisesti nälkäinen vauva kainalossa osasin arvostaa paikallisten huomaavaisuutta, mutta myönnettävä on, että vilkkaan leikki-ikäisenkin jonotuspinna on vielä aika lyhyt. Olen siis kiitollisena ottanut vastaan lapsiperheiden etuoikeudet, vaikka jonossa oikaiseminen edelleen vähän hävettääkin. Onhan se lopulta kaikkien etu, että kyllästynyttä/väsynyttä/nälkäistä tai ihan muuten vain äänekästä lasta ei pidetä väkisin tilassa, jossa juokseminen, kiipeily ja iloinen kiljahtelu vain kiristävät tarpeettomasti kaikkien läsnäolijoiden hermoja.
Sitä en tiedä, onko viraston huomaavainen virkailija hoksannut ohjeistaa kiirepäivän vartijaa pakkaamaan taskuunsa pehmoleluja tai olisiko hän oivaltanut sen itsenäisesti, mutta ajattelin lähettää kirjallista palautetta ja kiittää erinomaisesta asiakaspalvelusta.
Alppien juurelta 
Hauska ja mielenkiintoinen juttu! Pitää ohjeistaa myös meidän työpaikan vartijoita että hekin pitävät leluja mukanaan :). Faffa