Mikä on toisin

Kirjoitin tämän tekstin alunperin kaksi vuotta sitten heinäkuussa, päivää Münchenin ammuskelutapauksen jälkeen. Tuona päivänä tarve kirjoittaa oli valtava, mutta samalla tuntui vaikealta osallistua aggressiivisena vellovaan keskusteluun, jossa jokainen valittu tai valitsematta jäänyt sana tunnusti poliittista väriä. Jätin lopulta tekstin pöytälaatikkoon odottelemaan rauhallisempia aikoja.


Olimme perjantaina lapsen kanssa viettämässä kesäiltaa hiekkalaatikolla kun puhelin soi. Puoliso oli kuullut työkaverilta, että Olympiazentrumin ostoskeskuksessa olisi ammuskeltu. Metroliikenne oli pysähdyksissä koko kaupungin alueella.

Vaikka ostarille on meiltä useiden kilometrien matka, viimeaikaisten uutisten jälkeen ei ollut tarvetta jäädä laskemaan todennäköisyyksiä. Palasimme oikopäätä lapsen kanssa kodin turvaan. Samalla kun pohdimme, miten puoliso saataisiin parhaiten ilman julkisia töistä kotiin, keittelin jälkikasvulle makaronia. Tietokoneella pyöri Pikku Kakkonen.

Iltapuuhien välillä vilkuilin Münchenin poliisin Twitter-feedistä päivityksiä. Tiedot olivat sekavia, paikallislehden sivu oli kaatunut ja ulkomaiset lehdet kirjoittivat keskenään ristiriitaisia otsikoita. Puoliso saapui taksilla kotiin ja söimme pitsaa. Kaduilla ulvoivat poliisiautojen sireenit, lapsi rakensi legotornia. Laitoin kotiväelle Suomeen viestit, jotta eivät turhaan murehtisi.

Kylpyaikaan poliisi kehotti kaupunkilaisia pysymään pois kaduilta ja välttämään julkisia paikkoja. Keskustassa epäiltiin uutta iskua, ehkä useampaakin. Takseja oli kielletty ottamasta matkustajia kyytiin Stachuksen läheltä. Moottoritiet kaupungista sisään ja ulos oli suljettu. Me puhaltelimme saippuakuplia ja luimme Mikko Mallikasta. Onneksi puoliso oli lähtenyt oma-aloitteisesti töistä kotiin sen sijaan, että olisimme lapsen kanssa lähteneet autolla hakemaan puolisoa häntä. Nyt olisimme olleet kaikki jumissa suljetulla moottoritiellä.

Illalla lapsen nukahdettua söimme puolison kanssa pitsan rääppeitä ja roikuimme netissä, kuten lapsiperheissä perjantaisin on tapana. Poliisi pyysi toimittajia ja yksityisihmisiä olemaan julkaisematta valokuvia tai videoita tapahtumapaikalta. Otsikot olivat edelleen sekavia ja ristiriitaisia, mutta täysi hälytystila oli joka tapauksessa päällä. Puhuttiin kivääreistä ja kolmesta ampujasta, joista ilmeisesti kaksi oli vielä karkuteillä. Kattojen päällä surisivat lakkaamatta poliisihelikopterit. Pohdimme, mitä tapahtuisi, jos ampujia ei saataisi napattua lauantain aikana ja kaduille ei olisi lupaa mennä. Pääsisikö viikonloppuna ollenkaan ruokakauppaan? Puoliso nukahti, menin perästä harjaamaan hampaita.

Aamulla tilanne oli ohi ja kaduilla oli rauhallista. Ihmiset olivat palanneet normaaleihin kesälauantain rutiineihinsa, kahviloihin, vaunukävelylle, vessapaperiostoksille. Ei jälkeäkään öisestä kaaoksesta. Kolmen raskaasti aseistetun terroristin sijaan olikin vain kouluampujia ihaillut saksalaisteini, joka päätti purkaa traumojaan ikätovereihinsa lähi-Mäkkärissä. Uhreja surtiin, maailman menoa päiviteltiin. Ja sitten jatkui arki.

Kuluva uutisviikko on ollut raskas. Otsikoiden perusteella voisi luulla, että Saksassa, ja nimenomaan Baijerissa, on jatkuvasti räiskynyt ja paukkunut. Että kukaan ei enää uskalla matkustaa junalla, käydä kaupassa, osallistua ulkoilmatapahtumiin tai ylipäätään astua kotiovesta ulos. Mutta ei meidän arjessamme mikään ole muuttunut viime viikosta. Mitä muuta vaihtoehtoa tässä olisi? Ei pelkäämällä mikään joka tapauksessa muutu paremmaksi.

Jätämme siis jatkossakin yleisen turvallisuustilanteen arvioimisen poliisille, eikä iltapäivälehdille.

Uusi työ vieraalla kielellä

Aloitin keväällä jälleen uudessa työpaikassa, tällä kertaa kokoaikaisena kansainvälisten asioiden asiantuntijana. Koska tämä on jo toinen saksankielinen pestini, aloitus sujui huomattavasti kevyemmin kuin ensimmäisellä kerralla. Tässä siis täsmävinkkini ensimmäisiin viikkoihin ja kuukausiin uudessa työpaikassa.


Vinkki 1: Tee nimilista

Yksi uudessa työssä aloittamisen ensimmäisiä kompastuskiviä on aina kollegoihin tutustuminen ja nimien opettelu. Vieraassa kulttuurissa työskentely tuo siihen vielä koko joukon lisäjännitystä: nimet kuulostavat vierailta, niiden merkitys ei välttämättä aukea ja kirjoitusasut saattavat vaihdella todella villisti. Eikä edes riitä, että tietää onko sähköpostin toisessa päässä nais- vai miesoletettu, vaan pitäisi lisäksi muistaa, oliko henkilö myös väitellyt (Dr.) ja oltiinko jo sovittu sinuttelusta joko pienellä tai isolla Du:lla vai vieläkö piti teititellä.

Helppo ratkaisu on Excel. Taulukkoon voi nopeasti kirjata, mihin kohtaan organisaatiokaaviota kukakin kuului, millä hierarkia- ja sen mukana muodollisuustasolla liikutaan ja joko sai sinutella. Kun tilanne sitten ajan kuluessa muuttuu, listaa on helppo päivittää. Bonuksena alkuvaiheessa voi kirjata ylös esimerkiksi tuntomerkkejä tai keskustelunaiheita myöhempiä tapaamisia varten. Mahdolliset kollegoiden ulkonäköön liittyvät muistisäännöt lienee tosin turvallisinta kirjoittaa suomeksi, ettei tule jälkikäteen sanomista.

Vinkki 2: Kysy, kysy ja kysy lisää
Ensimmäisten viikkojen aikana uusi työntekijä on sikäli kiitollisessa tilanteessa, että kaikki on joka tapauksessa uutta. Kukaan ei hämmästy vaikka kysyisit kuinka hassuja tai tarvittaessa vaikka moneen kertaan samaa asiaa. Tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi: kysy lyhenteistä, kysy työkäytännöistä, kysy tavoista ja henkilödynamiikasta, kysy kirjoittamattomista säännöistä. Ja kun pää alkaa surista vastauksista, päästään seuraavaan kohtaan:

Vinkki 3: Kynä sauhuamaan
Useimpien tilanteiden pelastus ovat hyvät muistiinpanot. Paitsi työtehtävät ja ohjeet, ylös voi kirjata esimerkiksi sanat, joiden merkitys tai oikea kirjoitusasu jää vauhdissa epäselväksi sekä parhaassa tapauksessa myös muun normaalin työviestinnän välissä vastaan tulevat osuvat lausahdukset tai standardifraasit, jotka voi kopioida sellaisenaan omaan käyttöön. Kielitaidon (edelleen-) kehittyminen on koko työyhteisön etu, joten kaikki siihen tarjoutuvat tilaisuudet kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Tosin arvelen, että tavallista ahkerampi muistiinkirjaaminen on muutenkin avuksi, sillä aivot työskentelevät vieraalla kielellä ylikierroksilla, joten rajallista kognitiokapasiteettia on turha rasittaa sellaisella, minkä voi yhtä hyvin tallentaa paperille. Metsiensuojeluun voi keskittyä sitten vapaa-ajalla.

Vinkki 4: Toteemieläin
Ollaanpa rehellisiä: uudessa työpaikassa aloittaminen on aina jännittävää. Kun tähän päälle lisätään kielen tuoma lisähaaste, ensimmäiset kuukaudet saattavat olla todella raskaita. Kun epätoivo väistämättä jossain vaiheessa iskee, varaan aina työpöydän laatikkoon jonkin pienen asian, joka muistuttaa, etten ole yllättäen kadottanut osaamistani ja muuttunut totaalisen hölmöksi, ainoastaan joutunut tavallista haastavampaan tilanteeseen, ja että siitäkin selvitään ajan kanssa. Tämänkeväinen turvasatama on ollut pussi salmiakkipurkkaa ja paketti Tiikerin päiväunta. Toimii joka kerta.

Bonusvinkki: Hengitä.
Joskus pitää oikein muistuttaa itseään, että kamppailu, jota vieraan kielen kanssa oman pään sisällä käy, ei kosketa muita. Kollegat tosiaan puhuvat omaa äidinkieltään. He eivät käytä kieltä tarkasti, elegantisti ja epäröimättä siksi, että ovat päntänneet epäsäännöllisiä verbejä ahkerammin, vaan siksi, että suun avaaminen ei edellytä heiltä minkäänlaista ylimääräistä ponnistelua. En tiedä, miten tällainen itsestäänselvä tosiasia saattaa päästä unohtumaan, mutta niin vain välillä käy. Ja koska ulkkarille ei kukaan nosta hattua siitä, että onnistui muodostamaan palaverissa kokonaisen ymmärrettävän lauseen ilman sanottavampia virheitä, on syytä välillä taputella omaa selkää sekä onnistumisista että rehellisestä yrityksestä.

Unohdinko mainita jotain olennaista? Mikä muu on toiminut uudessa työpaikassa? Kerro kommenteissa!